torstai 17. joulukuuta 2009

Sattuu sitä muillekin

Teloitusvideoista ehdollista vankeutta helsinkiläismiehelle

16.12.2009 15:36
A A

STT–HS

Teloitusvideoiden pitäminen nettisivulla toi 32-vuotiaalle helsinkiläismiehelle ehdollista vankeutta.

Mies piti verkkosivuillaan helmikuusta 2006 lähtien viime vuoden loppupuolelle asti
islamilaisten ääriryhmien kuvaamia videoita, joissa ihmisiä teloitetaan ampumalla tai leikkaamalla uhrilta pää irti.


Tuomittu kiisti syyllistyneensä jutussa mihinkään rikokseen. Hän kertoi muun muassa halunneensa kyseenalaistaa osin lavastetuilla videoilla sekä valtioiden että terroristien käyttämää väkivaltaa. Mies katsoi, että tallenteiden esittäminen olisi niiden tiedonvälitystä palvelevan ja sivistyksellisen luonteen vuoksi perusteltua.

Helsingin käräjäoikeus ja hovioikeus olivat asiasta kuitenkin toista mieltä. Hovioikeus piti keskiviikkona voimassa miehelle langetetun 40 päivän ehdollisen vankeustuomion, joka tuli
väkivaltakuvauksen levittämisestä.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135251523933

Väkivaltakuvauksen esittäminen on nähtävästi tuomittava teko. Helsingin Hovioikeus määräsi ehdollista vankeutta - tosiasioiden esittämisestä. Olkoon sitten totta tai lavastettua, mutta sharia lain mukaanhan ikävästi käy jos islamia rikkoo.

Samaan aikaan voimme katsoa useista medioista esimerkiksi natsien hirmutekoja, näin yhtenä esimerkkinä. Ja kovin paljoa mielikuvitusta ei vaadi löytääkseen suositusta hakukoneesta vaikka mitä ns. snuff materiaalia.

Nyt yritän olla rikkomatta lakia. Netistähän ne löytyy kuitenkin. En laita mitään linkkiä saati kuvaa tai videota.

Hakusanalla "muslim execution" löytyy esimerkiksi rauhanuskonnon™ materiaalia tunnetusta hakukoneesta. Disclaimerina pitää vielä mainita että haette netistä mitä haette, - ihan omalla vastuulla. Mikä on muualla maailmassa on laillista ei välttämättä Suomessa ole. Maallikkona en nyt ihan tiedä onko tälläisen tekstin julkaiseminen joukkoviestimessä laillista, - missä on englanninkielisiä sanoja joilla voi pahimmassa tapauksessa päätyä mieltä järkyttäville sivustoille internetissä.

Fakta on se että näitä järjettömiä väkivallantekoja tapahtuu jos ei päivittäin niin vähintäinkin liian useasti. KKK murhasi ja teloitti afroamerikkalaisia julmasti ja aiheettomasti, natsit teloittivat Juutalaisia ken tietää mistä syystä. Sodissa on tapahtunut ja tapahtuu tänäkin päivänä sivullisten murhia. Väkivaltaa löytyy käytännössä jokapuolelta.

Se ei ole hyväksyttävää, historiasta emme ole mitään oppineet nähtävästi.

Jos jotain hyvää niin hyvin harvat ns. sivistysvaltiot eivät hyväksy väkivaltarikoksia, tai ainakaan rankaise väkivallalla.

Valitetavasti edelleen löytyy barbaarisia tahoja jotka löytävät oikeutuksen väkivallalle, murhalle ja teloituksille. Edes mainitsematta muita ihmisoikeusrikkomuksia mitkä ovat valitettavasti tätä päivää monissa paikoin maailmaa...